Kuka Mika on?

Mika Maaskola seisoo kadulla SDP:n tapahtumassa.


Turkulainen vaikuttaja 


Olen Mika Maaskola 56 v. Työskentelen Turun kaupungilla asukaskoordinaattorina. Aiemmin työskentelin pitkään Turun Vesihuolto Oy:ssä, jossa toimin vesimittarinkorjaajana. Asun Itä-Turussa vaimoni ja Urho-koiran kanssa.


Vahvasti tavallisen ihmisen puolella

Toimin tällä hetkellä Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, Turun SDP:n puheenjohtajana,  Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuutettuna ja maakuntavaltuuston jäsenenä. Olen ollut pitkään myös mukana AY-toiminnassa, nykyisin toimin yhdistykseni JHL 93:n hallituksen ja JHL:n edustajiston jäsenenä. Aiemmin toimin yli 10 vuotta pääluottamusmiehenä ja ammattiosaston puheenjohtajana. 

Näissä kaikissa luottamustoimissani olen aina pyrkinyt puolustamaan ja tuomaan esiin tavallisten palkansaajien asioita.




Urheilu ja liikunta ovat lähellä sydäntä

Lisäksi toimin Paavo Nurmi Games Oy:n varapuheenjohtajana ja järjestelytoimikunnan puheenjohtajana, sekä Pääskyvuoriseuran puheenjohtajana.

Vapaa-aikaani vietän perheen kanssa, mökkeilen, lenkkeilen ja toimin TuTo:n yleisurheilunuorten parissa.